2017-03-27 18:50:00

Paavi: Kristus voi avata myös meidän silmämme


Kristus voi avata silmämme näkemään maailman toisella tavalla kuin itse sen näemme, paavi lausui Angeluksessa sunnuntaina 26. maaliskuuta.

Päivän evankeliumissa (Joh. 9:1-41) Jeesus avaa sokean silmät. Jeesus ilmaisee itsensä ”maailman valona”. ”Sokeana syntynyt puolestaan kuvaa jokaista meistä”, paavi selitti. Meidät on luotu tuntemaan Jumala, mutta syntiemme vuoksi olemme kuin sokeita ja tarvitsemme uuden valon, joka on usko.

Tämä johtaa meidät pohtimaan omaa suhdettamme Kristukseen. Samalla se on viittaus kasteeseemme, jonka kautta ”tulemme valoon” syntymällä uudesti vedestä ja Pyhästä Hengestä. ”Kristus on valaissut myös meidät kasteessa, ja sen myötä meidät on kutsuttu elämään valon lapsina”, paavi lausui.

”Tämä vaatii radikaalia mielenmuutosta, kykyä arvioida asioita ja ihmisiä uuden, Jumalalta saatavan arvoasteikon mukaan. Jos kysyisin teiltä nyt: ’Uskotteko, että Jeesus on Jumalan Poika? Uskotteko, että hän voi muuttaa sydämenne? Uskotteko, että hän voi näyttää meille todellisuuden sellaisena kuin Hän sen näkee, ei sellaisena kuin me sen näemme? Uskotteko, että Hän on todellinen valo ja lahjoittaa meille todellisen valon? Mitä vastaisitte? Jokainen vastatkoon sydämessään”

”Muuttakoon tämä uusi valaistuminen meidät asenteissamme ja teoissamme, että mekin olisimme, köyhyydestämme ja vähäisyydestämme lähtien, Kristuksen valon säteiden tuojia”








All the contents on this site are copyrighted ©.