Paavi: ”Vain Jumala ja lähimmäinen ovat kestäviä aarteita”

Paavin saarnasta Pietarinkirkossa 13. marraskuuta:

”Mutta teille, [jotka pelkäätte minun nimeäni,] on nouseva vanhurskauden aurinko” (Mal. 3:20)

”Nämä Vanhan testamentin viimeiset sivut nostavat eteemme haastavia kysymyksiä elämän lopullisesta tarkoituksesta. Mistä etsin turvaa? ... Mihin suuntaan elämäni on menossa, mitä sydämeni kaipaa? Herraa vai katoavia asioita, jotka eivät voi tuoda sille tyydytystä?”

Pohdittuaan päivän evankeliumia, jossa Jeesus vastaa temppelin koreutta ihaileville, ettei siitä tulisi jäämään kiveä kiven päälle, paavi jatkoi:

”Tänään hän sitten kysyy meidän elämämme merkitystä. Voisimme kuvaa käyttääksemme sanoa, että nämä lukukappaleet ovat kuin siivilä, jonka läpi elämämme kaadetaan: ne muistuttavat meitä siitä, että lähes kaikki tässä elämässä katoaa kuin juokseva vesi. Mutta on olemassa todellisia aarteita, jotka pysyvät, kuin arvokas kivi siivilässä. Mikä kestää, millä on arvoa elämässä, mitkä aarteet eivät katoa? Takuulla nämä kaksi: Jumala ja lähimmäisemme. Nämä kaksi aarretta eivät katoa! Nämä ovat suurimpia hyviä: näitä tulee rakastaa. Kaikki muu – taivas, maa, kauneimmatkin asiat, tämä basilikakin – katoavat. Mutta älkäämme koskaan sulkeko Jumalaa ja toista ihmistä elämästämme".

”Tänään”, paavi jatkoi, ”ihmispersoona, jonka Jumala on asettanut luomistyönsä huipuksi, kuitenkin usein pannaan syrjään ja työnnetään sivuun katoavien asioiden vuoksi. Tällaista ei voi hyväksyä, sillä Jumalan silmissä ihminen on kaikkein arvokkain asia”.

Laupeuden riemuvuoden päättymiseen ja pyhien ovien sulkemiseen viitaten paavi totesi: ”Tänään kaikkialla maailmassa katedraalien ja pyhäkköjen laupeuden ovet sulkeutuvat. Pyytäkäämme Jumalalta sitä armoa, ettemme sulje silmiämme Häneltä, joka näkee meidät emmekä veljiltämme, jotka pyytävät meiltä jotain”.