Kardinaali Parolin Tallinnassa: Julistakaa rohkeasti evankeliumia

Ohessa kardinaali Parolinin Tallinnan pyhän Pietarin ja Paavalin katedraalissa 10. toukokuuta 2016 pitämä saarna:

Rakkaat sisaret ja veljet,

Päivän lukukappaleet ovat Paavalin jäähyväispuhe Efeson vanhimmille ja Jeesuksen rukous opetuslasten puolesta viimeisellä aterialla ennen kärsimystään. Jäähyväispuheet ovat aina tärkeitä, ja tämä pätee myös Paavalin puheeseen vanhimmille. Puheen tarkoitus on rohkaista ja ohjata heidän tulevaa toimintaansa. Kuulemassamme otteessa Paavali puhuu omasta tehtävästään. Hänellä ei ole turhia kuvitelmia tulevaisuutensa suhteen: Pyhä Henki on tehnyt hänelle selväksi, että häntä odottavat vankila ja vaino. Tästä huolimatta hän aikoo jatkaa matkaansa kohti Jerusalemia. Uskollisuus saadulle tehtävälle on se, millä on hänelle merkitystä. ”En pidä elämääni minkään arvoisena itselleni sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja täytän Herralta Jeesukselta saamani tehtävän todistaa Jumalan evankeliumin armosta” (Apt. 20:24).

Emme voi kuin ihmetellä sitä rohkeaa ja antaumuksellista henkeä, jolla Paavali harjoitti tehtäväänsä: ”Te tiedätte, kuinka olen elänyt teidän keskuudessanne siitä päivästä alkaen, kun saavuin Aasiaan. Olen palvellut Herraa kaikessa nöyryydessä, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa joita olen joutunut kohtaamaan” (Apt. 20:18-19). Paavali voikin sanoa, että hänen omatuntonsa on puhdas, koska hän on avoimesti saattanut heidän tiedokseen Jumalan koko suunnitelman (vrt. Apt. 20:26-27).

Paavalin sanat Efeson vanhimmille uskollisuudesta ja kärsimyksestä ovat erityisen osuvia Viron kristilliselle yhteisölle. Kiitämme Jumalaa siitä uskollisesta todistuksesta jonka papit, sääntökuntalaiset ja maallikot antoivat vainojen, karkotusten ja kaikenlaisten vaikeuksien keskellä miehityksen ja diktatuurin aikana. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin, 1991, Viro sai takaisin itsenäisyytensä. Saman vuoden aikana vuodesta 1940 poikki olleet diplomaattisuhteet Viron ja Pyhän Istuimen välille palautettiin. Vuonna 1993 paavi Johannes Paavali II vieraili maassanne. Siitä lähtien kahdenväliset suhteemme ovat jatkaneet vahvistumistaan. Kirkon ja valtion välisiä suhteita leimaa molemminpuolinen arvostus ja yhteistyön henki koko yhteiskunnan parhaaksi. Olemme tästä hyvin kiitollisia.

Tänään maanne on vapaa. Kutsu uskollisuuteen ja rohkeaan todistamiseen eivät kuitenkaan ole vähemmän relevantteja. Kun otetaan huomioon laajalle levinnyt maallistuminen, uskonnollinen välinpitämättömyys ja Eurooppaa monin paikoin leimaava, ajoittain hädintuskin peitelty vihamielisyys uskonnollista uskoa kohtaan, tarve uudelle evankelioinnille on sitäkin ilmeisempi.  Paavi Fransiskus kiinnitti huomiota tähän lähes vuosi sitten Viron ja Latvian piispojen ad limina –tapaamisen yhteydessä. Vaikeuksia väheksymättä hän kehotti piispoja ”jatkamaan tehtävää väsymättä, koskaan menettämättä luottamusta Kristuksen evankeliumin julistamiseen, joka on pelastuksen sanoma kaikille ihmisille kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa” (Puhe Latvian ja Viron piispolle, 11. kesäkuuta 2015).

Täällä Virossa katolinen yhteisö on pieni. Sen vuoksi on tärkeää, että kukin jäsen täyttää oman osansa evankeliumin levittämisen tehtävässä ja yhteiskunnan läpäisemisessä sen arvoilla. Haluan kiittää pappeja, Jumalalle pyhitettyjä miehiä ja naisia sekä maallikoita sitoutumisestanne tähän paikalliskirkkoon sekä kaikesta siitä, mitä teette edistääksenne kirkon lähetystehtävää. Se hyödyttää yhteiskuntaa kokonaisuudessaan.

Evankelioinnilla on myös vahva ekumeeninen ulottuvuus. Tämä on totta erityisesti tässä maassa, jossa ortodoksinen ja luterilainen traditio ovat vahvoja. Tiedän, että kristityt eri tunnustuskunnista pitävät yllä monia yhteyksiä ja toimivat yhdessä. Minulla oli ilo osallistua ekumeeniseen rukous- ja kohtaamishetkeen juuri ennen kuin saavuin tänne. Rohkaisen teitä jatkamaan yhdessä rukoilua, edistämään dialogia ja toimimaan yhdessä erilaisissa aloitteissa uskon levittämiseksi ja yhteisen hyvän edistämiseksi evankeliumin hengessä. Meidän pitäisi aina muistaa, että viimeisellä ateriallaan Jeesus rukoili kaikkien opetuslastensa puolesta, kaikkien niiden, jotka kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat hänelle: ”En rukoile vain heidän puolestaan vaan myös niiden, jotka heidän sanansa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin olisivat meissä, jotta maailma voisi uskoa, että sinä olet lähettänyt minut” (Joh. 17:20-21). Kristittyjen jakautuneisuus on vastoin Kristuksen tahtoa. Hänen sanojensa pitäisi aina innoittaa ajatuksiamme ja tekojamme ekumeenisissa tapaamisissa ja rohkaista meitä jatkamaan. Siitäkin huolimatta että edistys vaikuttaisi vähäiseltä tai lähes olemattomalta.

Päivän evankeliumi on ote Jeesuksen ylipapillisesta rukouksesta. Jeesus kiinnittää huomiomme taivaalliseen Isäänsä: Hän puhuu kirkastamisesta ja ikuisesta elämästä. Hän rukoilee kaikkien seuraajiensa puolesta ja pyytää heille ikuisen elämän lahjaa, joka on sitä, että tuntee ainoan todellisen Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, jonka Hän on lähettänyt (vrt. Joh. 17:3). Hänen opetuslapsensa ovat pitäneet kiinni Jumalan sanasta: he tietävät, että Jeesus on tullut Isän luota ja ovat uskoneet, että Isä on lähettänyt Hänet. Nyt Jeesus rukoilee, että he pysyisivät yhdessä: ”Varjele heitä nimessäsi, jonka olet antanut minulle, että he olisivat yhtä, kuten me olemme yhtä” (Joh. 17:11). Ei ole vahvempaa esirukousta puolestamme kuin Jeesuksen rukous. Se tosiasia, että Hän rukoilee puolestamme, on vertaansa vailla oleva rohkaisun ja voiman lähde. Tiedämme, ettei meidän tarvitse murehtia, sillä olemme Hänen käsissään. Hän jatkaa puolestamme puhumista ja rukoilua.

Uudistakaamme luottamuksemme Jumalaan tietoisina siitä mitä tämän päivän tekstit opettavat. Jumala on uskollinen aina, vaikeuksienkin keskellä. Tarttukaamme Paavalin tavoin uudestaan evankelioinnin tehtävään, luottavaisina siihen, että Herra Jeesus on aina apunamme.

Näiden ajatuksien kera uskon teidät ja rakkaanne Marian, Jumalanäidin taivaalliseen suojelukseen. Rukoilkoon hän puolestamme, että tulisimme hänen Poikansa luokse kokoontuen yhä enemmän yhdeksi ja siten todistaisimme Hänestä uskottavasti maailman edessä.