Markkinatalous ja köyhyys – ’Centesimus Annus’ kirkon sosiaaliopetuksen virstanpylväänä

Pyhän Johannes Paavali toisen ’Centesimus Annus’ –kiertokirjeen julkaisemisesta tuli toukokuun alussa kuluneeksi 25 vuotta. 'Centesimus Annus' on kirkon sosiaaliopetusta käsittelevä kiertokirje. Se julkaistiin vuonna 1991 uudessa maailmanpoliittisessa tilanteessa kommunismin romahdettua ja kylmän sodan päätyttyä. Kirje tarkastelee markkinataloutta, oikeutta yksityisomaisuuteen, oikeudenmukaisuutta ja köyhyyttä.

”Centesimus Annus on uraa uurtava kiertokirje, joka avasi uuden vaiheen katolisessa ajattelussa tarkastellen markkinataloutta inhimillisen kehityksen palveluksessa”, toteaa Domingo Sugranyes Bickel, Centesimus Annus pro Pontifice –säätiön puhemies. ”Kiertokirje katsoi mennyttä, mutta ennenkaikkea suuntautui tulevaan".

Kaksi vuotta kiertokirjeen julkaisun jälkeen perustetun Centesimus Annus pro Pontifice  –säätiön tarkoitus on puhemiehen mukaan kirkon palveleminen vaativan ja realistisen vuoropuhelun kautta kirkon, ekonomistien, yhteiskuntatieteiden asiantuntijoiden sekä talouselämän ammattilaisten välillä. ”Pyrkimyksemme on aina ymmärtää, kuinka soveltaa kirkon opetusta, ei vain yritysmaailmassa vaan myös taloudessa ylipäänsä”, Sugranyes Bickel selittää.

Tavoitteen saavuttamiseksi säätiö järjestää konferensseja sekä muita tilaisuuksia. Seuraava konferenssi, joka järjestetään 12-14. toukokuuta Vatikaanissa, on paavi Fransiskuksen kehotusta seuraten aiheeltaan ”Yritysmaailman aloite taistelussa köyhyyttä vastaan. Pakolaiskriisi haasteenamme”.

Kirkon nykyisen sosiaaliopetuksen perusasiakirja on paavi Leo XIII:n Rerum Novarum –kiertokirje vuodelta 1891. Pyhä Johannes Paavali toinen julkaisi paaviutensa aikana kolme sosiaaliensyklikaa. Ensimmäinen käsitteli ihmisen työtä (1981) ja toinen tarkasteli kehitykseen ja valtaan liittyviä kysymyksiä (1987). Nimensä mukaisesti ’Centesimus annus’ (Satavuotispäivä) (1991) tarkasteli Leo XIII:n kiertokirjettä sata vuotta sen julkaisemisen jälkeen.

”Maailma on tänään entistä tietoisempi siitä, että kansallisten ja kansainvälisten ongelmien ratkaisu ei riipu vain taloudellisesta tuotannosta, ei myöskään yhteiskunnan juridisesta tai sosiaalisesta järjestämisestä. Niiden lisäksi tarvitaan eettisiä ja uskonnollisia arvoja sekä asenteiden, toimintatapojen ja rakenteiden muutosta. Kirkko tuntee erityisen velvollisuutensa tukea tätä kehitystä, ja kuten olen sanonut... on syytä olettaa, että myös monet ihmiset, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa, kantavat panoksensa, jotta yhteiskunnalliselle kysymykselle voitaisiin tarjota välttämättön eettinen perusta” (Centesimus Annus, 60).