2016-03-23 16:04:00

Paavin ohjelma pyhällä viikolla


"Kaikki näinä kolmena päivänä", totesi paavi Fransiskus keskiviikon yleisaudienssissa, "puhuu Jumalan laupeudesta, koska ne tuovat ilmi, kuinka pitkälle Jumalan rakkaus voi ulottua".

Kiirastorstaina paavi viettää krismamessun Pietarinkirkossa kello 9:30 (10:30 Suomen aikaa). Messussa paavi vihkii tavan mukaan krismaöljyn tulevalle vuodelle sekä siunaa sairaiden voitelussa käytettävän sekä katekumeenien öljyn.

Samana iltana paavi viettää messun ehtoollisen asettamisen muistoksi (Caena Domini). Messun paikka on yhä (23. maaliskuuta) avoin. Viime vuonna paavi vietti messun Rebibbian vankilassa Roomassa, pesten kahdentoista vangin jalat. Jalkojenpesu muistuttaa siitä, kuinka Jeesus pesi opetuslastensa jalat ennen kärsimistään.

Pitkäperjantaina pyhä isä viettää liturgian Herran kärsimisen muistoksi Pietarinkirkossa kello 17:00 (18:00 Suomen aikaa). Illalla paavi johtaa ristintien hartauden Kolosseumilla. Ristintien hartauden mietiskelyt on tänä vuonna kirjoittanut Perugian arkkipiispa kardinaali Gualtiero Bassett. Ne voi ladata (englanniksi) Vatikaanin verkkosivuilta. Ristintien hartaus alkaa Kolosseumilla 21:15 (22:15).

Pääsiäisyön liturgia alkaa Pietarinkirkossa 20:30 (21:30). Pääsiäissunnuntaina paavi viettää messun Pietarinaukiolla 10:00 (11:00) jonka jälkeen paavi antaa Urbi et Orbi –siunauksen. Kaikkia lähetyksiä voi seurata suorana Vatikaanin sivuilta.

Laupeus on armon kanava tämän päivän ihmisille, jotka ovat ”usein hämmentyneitä, materialisteja ja epäjumalanpalvelijoita, köyhiä ja yksinäisiä, sellaisen yhteiskunnan jäseniä, joka on hylännyt käsitteet synnistä ja totuudesta”.

”Nouskoon katseemme suuresta köyhyydestämme häneen, Herraamme Kristukseen, joka on Laupias rakkaus. Hän pyyhkii anteeksiannollaan syntimme pois ja avaa meille tien pyhyyteen, jossa tartumme ristiimme yhdessä hänen kanssaan, rakkaudesta sisariimme ja veljiimme” (lainaus Perugian arkkipiispa kardinaali Gualtiero Bassettin meditaatiosta pitkäperjantain ristintien hartauteen ”Jumala on laupeus”).








All the contents on this site are copyrighted ©.