2015-07-10 09:19:44

Paavi bolivialaisille: säilyttäkää muistinne.


(10.7.) Bolivia, Santa Cruz - Talven kylmyydestä ja kosteudesta huolimatta valtavat ihmismäärät olivat ahtautuneet kolmelle kadulle mitkä johtavat Kristus Vapahtajan aukiolle. Kaikki halusivat osallistua paavin toimittamaan messuun, mikä avasi myös V.kansallisen eukaristisen kongressin. Rukoukset luettiin espanjaksi, guaranin,quechuan ja aymaran kielillä.
Valtava ihmismäärä toi paavin mieleen Kristuksen ympärille kerääntyneet 4000 henkeä, jotka opetuslapset halusivat lähettää pois, koska ruokaa ei olisi ollut riittävästi kaikille. Mutta jotain oli vinossa silloin, kuten myös tänään, kun suuri osa ihmiskuntaa kärsii nälkää ja loputonta epäoikeudenmukaisuutta. Tänään vallitsevan logiikan mukaan kaikesta on hyödyttävä, kaikki tuottamaton on hylättävä.
Paavi palaa Jeesuksen ajatukseen. "Heidän ei tarvitse lähteä pois, teidän on annettava heille syötävää. Jeesus ei hyväksy ajatusta syrjiä heikompaa. Eukaristia tiivistyy kolmeen eleeseen: Jeesus ottaa, siunaa ja ojentaa leivän. Hän ottaa vakavasti omiensa elämän ja arvostaa sitä.
Yhteiskunnan todellinen rikkaus mitataan sen asukkaiden elämässä, sen mitta ovat vanhukset, jotka pystyvät välittämään viisautensa nuoremmille.Jeesus ei laiminlyö kenenkään ihmisarvoa tekosyyllä, ettei hänellä olisi mitään annettavaa jaettavaksi".
Paavi pyytää bolivialaista yhteiskuntaa säilyttämään muistinsa, eikä nukuttamaan sitä.







All the contents on this site are copyrighted ©.