2014-12-04 09:00:31

Paavi kommentoi äskeistä paimenmatkaansa Turkkiin.


(4.12.) Koirat RealAudioMP3 Keskiviikon yleisellä vastaanotolla palasi paavi Franciscus äskeiseen Turkin matkaansa. Pietarintorilla satoi kaatamalla, kuten näinä päivinä koko Italiassa, missä tulvat ovat aiheuttaneet valtavia vahinkoja. Huonosta säästä huolimatta tori oli jälleen täynnä. Erityistä huomiota herätti koirien ryhmä. Koirat oli pelastettu eräästä koiratarha lagerista, nyt ne olivat väestösuojelun vapaaehtoisten turvallisessa hoidossa "Rakkaat veljet ja sisaret, hyvää päivää. Sää ei lupaa juuri hyvää, se on vähän huono, mutta te olette rohkeita,ettekä välitä siitä.....",lausui paavi nähdessään sateenvarjojen kirjon.
Katekeesissaan paavi kommentoi äskeistä paimenmatkaansa Turkkiin. Hän halusi korostaa, että hän oli viitannut väkivaltaan keskustelleessaan valtion viranomaisten kanssa, jotka suureksi osaksi ovat muslimeja. Perustuslaki takaa valtion tunnustuksettomuuden.
"Nimenomaan Jumalan unohtaminen aiheuttaa väkivaltaa. Siksi korostin hellittämättä kristittyjen ja muslimien välisen yhteistyön merkitystä solidaarisuuden, rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta, sekä että jokaisen valtion on taattava kansalaisilleen ja uskonnollisille yhteisöille todellinen uskonvapaus".
Paavi mainitsi muutaman symbolisen paikan, missä hän kävi vierailunsa aikana. "Jumalan kansaa kehoitetaan jatkuvaan avautumiseen ja tottelevaisuuteen. Matkaamme ekumenian tiellä johtaa Pyhä Henki. Meidän on seurattava sitä".
Pyhä Henki inspiroi paavin ja patriarkka Bartolomeoksen tapaamista Pyhän Andreaan juhlana, jolloin he lupasivat jatkaa yhteisiä ponnistuksia katolilaisten ja ortodoksien täydellisen ehtoollisyhteyden puolesta".








All the contents on this site are copyrighted ©.