2014-08-13 10:12:52

Valtiosihteeri kardinaali Parolin:paavin Korean matka koskee koko Aasiaa.


(13.8.) Paavin katse kohdistuu koko Aasian mantereeseen. Valtiosihteeri kardinaali Pietro Parolinin mukaan tämä on paavin apostolisen matkan pääasiallisin tarkoitus. Paavin matka alkaa keskiviikkona iltapäivällä ja päättyy maanantaina elok. 18. Vatikaanin televisio keskukselle antamassaan haastattelussa kardinaali selittää ne kolme syytä, mitkä erityisesti ovat inspiroineet paavin matkaa.
"Ensinnäkin paavi matkustaa ensimmäisen kerran Kauko-Itään, alue, mistä on tullut yhä tärkeämpi kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa. Paavin matka koskee koko mannerta, eikä ainoastaan Koreaa". Toinen syy kardinaalin mukaan on Aasian nuorten päivät, mitkä pidetäänEtelä-Koreassa, mutta minne saapuu osanottajia myös muista lähimaista.
Kolmas aspekti koskee tulevaisuutta. "Nuoriso edustaa tulevaisuutta, joten paavi kohtaa maan tulevaisuuden, Aasian tulevaisuuden".







All the contents on this site are copyrighted ©.