Johannes XXIII ja Johannes Paavali II eivät hävenneet koskettaa Kristuksen haavoja

(27.4) Pietarintorin puomit avattiin aamulla klo 5, jolloin tori alkoi välittömästi täyttyä.Sateesta huolimatta satoja nuoria oli viettänyt yönsä ulkona Pietarinkirkon läheisyydessä varmistaakseen paikan torilla. Huhtikuun 27. sunnuntai, Jumalan Laupeuden sunnuntai jäi kirkon historiaan , kun paavi Franciscus kanonisoi kaksi edeltäjäänsä, Johannes XXIII:n ja Johannes Paavali II:n. Messun toimitukseen osallistui myös emerituspaavi Benedictus XVI, jonka yleisö vastaanotti lämpimin suosionosoituksin.
"Tämän sunnuntain, minkä Johannes Paavali II halusi omistaa Jumalan laupeudelle, keskipisteenä ovat ylösnousseen Jeesuksen haavat", aloitti paavi Franciscus saarnan. "Hän oli näyttänyt niitä ilmestyessään apostoleille jo samana iltana, kun hän oli noussut kuolleista. Mutta sinä iltana puuttui Tuomas, ja kun muut kertoivat nähneensä Herran, hän vastasi, en usko.Jos en itse näe ja koske haavoja. Kahdeksan päivää myöhemminJeesus ilmestyi uudelleen heidän keskelleen, siellä oli myös Tuomas. Hän kääntyi Tuomaan puoleen ja kehotti tätä koskettamaan haavojaan. Vasta silloin tämä polvistui Jeesuksen eteen ja lausui:Minun Herrani ja Jumalani(Joh.20,28).
Jeesuksen haavat ovat häpeäksi uskolle, mutta ne ovat myös uskon totuus. Siksi haavat ylösnousseen Kristuksen ruumiista eivät häviä, koska ne ovat pysyvä merkki Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Ne ovat välttämättömiä jotta uskoisimme Jumalaan. Ei, jotta uskoisimme Jumalan olemassaoloon, vaan jotta uskoisimme, että Jumala on rakkaus, laupeus ja uskollisuus. Johannes XXIII:lla ja Johannes Paavali II:lla oli rohkeutta katsoa Jeesuksen haavoja, koskettaa naulan jälkiä hänen käsissään ja lävistettyä kylkeä. He eivät hävenneet Kristuksen lihaa, he eivät hävenneet hänen ristiään, koska he näkivät jokaisessa kärsivässä ihmisessä Jeesuksen. He todistivat kirkolle ja maailmalle Jumalan hyvyyttä ja laupeutta. He olivat XX:en vuosisadan pappeja, piispoja ja paaveja. He olivat tunteneet murhenäytelmät, mutta ne eivät lannistaneet heitä. Heidän vahvuutensa oli Jumala, usko Jeesukseen Kristukseen,Vapahtajaan ja historian Herraan. Meidän ei tule unohtaa, että nimenomaan pyhimykset vievät kirkkoa eteenpäin ja antavat sen kasvaa.
Kutsuessaan koko kirkolliskokouksen Johannes XXIII totteli nöyrästi Pyhää Henkeä, hän antoi johdattaa itseään ja samanaikaisesti hän paimensi kirkkoa. Tämä oli hänen suuri palvelunsa kirkolle,paavi, joka oli kuuliainen Pyhälle Hengelle. Johannes Paavali II oli perheen paavi. Kerran hän itse mainitsi haluavansa, että hänet muistettaisiin perheen paavina.
Nämä molemmat opettavat meitä olemaan häpeämättä Kristuksen haavoja ja syventymään Jumalan laupeuden salaisuuteen, Hän antaa aina toivoa ja anteeksi, sillä Hän rakastaa meitä".