2013-07-27 20:23:21

Paavi Franciscus: mekin voimme olla kuin Pilatus ja pestä kätemme


(27.7) Via Crucis, ristintie, on yksi nuortenpäivien huippukohtia. Risti on sama, minkä Johannes Paavali II uskoi nuorten haltuun 1984. Paavi aloitti puheensa tekemällä kolme kysymystä: Mitä olette jättäneet ristiin näiden kahden vuoden aikana, kun risti on kulkenut halki Brasilian? Mitä Jeesuksen risti on jättänyt teihin jokaiseen? Mitä tämä risti on opettanut? Paavi vastasi:" Jeesus yhtyy hiljaisuudessa väkivallan uhreihin, niihin, jotka eivät voi korottaa ääntään, vaikeuksissa oleviin perheisiin, jotka itkevät lastensa kuolemaa ja niihin, jotka kärsivät nähdessään lapsensa huumeiden orjina. Jeesus yhtyy kaikkiin niihin, jotka näkevät nälkää maailmassa, missä joka päivä heitetään pois ruokaa tonnikaupalla, hän yhtyy lukuisiin nuoriin, jotka ovat menettäneet uskonsa politiikkaan. Jeesus nostaa harteilleen ristimme ja lausuu: olen tullut antamaan sinulle toivon ja iankaikkisen elämän. Jeesuksen risti antaa meille voimaa, jotta jaksamme kantaa oman ristimme. Risti opettaa, että meidän on aina katsottava toista rakkaudella, varsinkin sitä joka kärsii ja tarvitsee apuamme. Mekin voimme olla kuin Pilatus ja pestä kätemme. Sen sijaan Jeesuksen risti opettaa meitä toimimaan Simon kyreneäläisen tavoin, joka auttoi Jeesusta kantamaan raskaan puuristinsä. Entä sinä?" kysyi paavi, "oletko Pilatus, kyreneäläinen vai Maria?"







All the contents on this site are copyrighted ©.