2013-05-30 11:02:25

Olemme kaikki täynnä vikoja ja syntejä, myös paavi...


(30.5) Rankkasateesta huolimatta yli 90 000 henkeä oli saapunut keskiviikkona kuuntelemaan paavi Franciscuksen katekeesia. Sitä ennen paavi kiersi sateen kastelemana , ilman sateenvarjoa, jeepillään pitkin toria tervehtien osanottajia. Paavilla ei tuntunut olevan minkäänlaista kiirettä katoksen alle suojaan; sadat kädet ojentuivat ,kaikki halusivat käsiinsä hänen kalotin, mikä tosin annettiin aina takaisin. Katekeesin aihe koski Jumalan perhettä. Kirkon jäsenillä on vikoja ja syntejä "myös paavilla, hänellä niitä onkin paljon, mutta hyvä puoli on siinä, että silloin kun huomaamme syntimme, löydämme Jumalan armon, Hän antaa aina anteeksi".
Paavi Franciscus aloitti uuden katekeesisarjan kirkosta Jumalan perheenä. Vertauksesta tuhlaajapojasta, kuten muista evankeliumin vertauksista, käy selvästi ilmi Jumalan suunnitelma ihmiskuntaa varten. Sen tarkoitus on muodostaa meistä yksi ainoa perhe, missä jokainen lapsi tuntee olevansa Hänen rakastama. "Tähän suunnitelmaan perustuu kirkon juuret. Se ei ole muutaman henkilön välisestä sopimuksesta syntynyt järjestö, kuten paavi Benedictus XVI on monta kertaa muistuttanut, vaan se on Jumalan työtä, mikä on vähitellen toteutunut historiassa".
Mistä kirkko syntyy? "Se syntyy ristin suurimmasta rakkaudesta, Jeesuksen avoimesta kyljestä, mistä pulppuaa verta ja vettä, eukaristian ja kasteen sakramenttien symbolit.
Vielä tänään joku sanoo kyllä Kristukselle, mutta ei kirkolle."Uskon Jumalaan, mutta en pappeihin. Kuitenkin nimenomaan kirkko johtaa meidät Jumalan luo: kirkko on suuri Jumalan lasten perhe. Usko on henkilökohtainen lahja, mutta Jumala kutsuu meitä elämään se yhdessä kuin perheessä, kuin kirkossa".







All the contents on this site are copyrighted ©.