2013-05-02 09:59:45

Työstä on maksettava sen mukaista palkkaa


(2.5) Paavi Franciscus toimitti messun hotelli Martan pienessä kappelissa ennen yleistä vastaanottoa. " Monet etsivät työpaikkaa, mitä ei ole tarjolla. Tämä painaa omaatuntoamme. Silloin kun yhteiskunta ei pysty tarjoamaan kaikille työtä, voidaan sitä pitää epäoikeudenmukaisena ja Jumalan vastaisena. Jumala teki työtä luodessaan maailman. Kuva Jumalasta työntekijänä ilmaisee, että työnteko on myös jotain muuta, kuin elatuksen ansaitsemista.
Työstä on myös maksettava sen arvoista palkkaa. Bangladeshin murhenäytelmästä kertovan uutisen otsikkona oli : elää 38:lla eurolla kuukaudessa.. Tämä oli henkensä menettäneiden kuukausipalkka. Se oli työläisten riistoa. Tänään riisto korvaa sen, minkä Jumala on antanut meille, kyvyn luoda, tehdä työtä ja saada arvoa". Paavi viittasi erääseen keskiajalla eläneeseen rabbiin, joka kertoi juutalaiselle yhteisölleen Baabelin tornin rakentamisesta. Siihen aikaan tiilet olivat hyvin kalliita. Joka kerta kun yksi tiili putosi vahingossa, siitä nousi valtava ongelma ja häly. Mutta jos joku tornin rakentajista putosi, todettiin vain yksinkertaisesti, että levätköön rauhassa! Tiiliskivi oli paljon arvokkaampi kuin ihmishenki. Näin on myös tänään. Ihmiset ovat vähemmän tärkeitä, kuin se hyöty, mistä nauttii poliittinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen valta. Mihin olemmekaan tulleet?", kysyi paavi. Yhteiskunta on riistänyt ihmisarvon. "Meille tekee hyvää kuunnella Jumalan ääntä, kun hän kysyi Kain, mitä olet tehnyt veljellesi? Tänään sen sijaan voimme kuulla äänen: missä on työtön veljesi, missä on veljesi, jota riistetään työssä".







All the contents on this site are copyrighted ©.