2013-02-12 09:58:59

Paavin päätös on rohkea ja ihailtava


(12.2) Benedictus XVI:en eroilmoitus vavahdutti koko maailmaa. Hän teki sen yksinkertaisesti nöyrällä ja rohkealla tavalla, samalla nöyryydellä ja rohkeudella, millä hän on elänyt koko paaveutensa. Italian tasavallan presidentti G.Napolitano sanoikin paavin osoittaneen valtavaa rohkeutta ja vastuuntuntoa. Italian piispainkonferensin puheenjohtaja kardinaali Bagnasco lausui eroilmoituksen jättäneen murheellisen olon, mutta jälleen kerran paavi antoi esimerkin täydellisestä sisäisestä vapaudesta.
Poliittinen maailma ei jäänyt tunteettomaksi Benedictus XVI:en päätöksen johdosta. Mm. liittokansleri Angela Merkel lausui kunnioittavansa suuresti paavia."Tulen muistamaan vielä pitkään paavin sanat Saksan parlamentille". Samaa linjaa oli myös presidentti Francois Hollanden kommentti, korkeasti kunnioitettava päätös.
Anglikaanisen yhteisön johtaja, Canterburyn arkkipiispa J.Welby sanoi kuunnelleensa sydän raskaana, mutta ymmärtävänsä täysin paavin päätöksen jättää tehtävänsä, mitä hän on hoitanut arvokkaasti ja rohkeasti. Moskovan patriarkkakunasta muistutetaan, kuinka Benedictus XVI on tarmokkaasti taannut ekumeniset suhteet ja toivotaan myös hänen seuraajansa jatkavan samaan malliin. Egyptin koptilaisesta kirkosta paavin päätöstä kunnioitetaan ja arvostetaan, paavi on tehnyt paljon rauhan levittämiseksi, hänen näkemyksensä ovat selvät, viisaat ja syvälliset.Israelin päärabbi Yona Metzer kiittää paavia juutalaisten, kristittyjen ja islamin välisessä dialogissa tehdyistä edistysaskelista. Toivotamme hänelle hyvää terveyttä ja pitkää ikää!







All the contents on this site are copyrighted ©.