2012-10-07 11:40:45

Synodi ja kuuntelu


(7.9) Isä Lombardi kirjoittaa Vatikaanin tv-keskuksen viikkokatsauksessa seuraavaa:"Jälleen kerran paavi on kutsunut joka puolelta maailmaa piispoja synodiin Roomaan, kuuntelemaan Pyhän Hengen osoittamaa oikeaa suuntaa. Synodiin ei tulla pelkästään puhumaan, vaan yhtä lailla kuuntelemaan. Kuunnellaan yhdessä Jumalan sanaa ja muiden piispojen kokemuksia. Paikallisten tilanteiden ja kulttuurien suunnattomasta eroavaivaisuudesta huolimatta käytetään yhteistä kieltä osoittamaan kirkon universaalisuutta ja katolilaisuutta. Pyhän Hengen koulussa on kuunneltava toista nöyrästi ja tarkkaavaisena. Uudelleen evankelioimisen aihe on tärkeä. Seuraavat kolme synodiviikkoa eivät ole pelkkää opiskelua, vaan myös hengellistä aikaa, onhan kyseessä pelastuksen sanoma, Jeesuksen tunteminen tämänpäivän ja huomisen maailmassa, jotta , kun Ihmisen Poika palaa maailmaan, löytää Hän vielä uskon.







All the contents on this site are copyrighted ©.