2012-04-29 13:47:48

Hyvä Paimen


(29.4) Sunnuntaina, Hyvän Paimenen sunnuntaina Benedictus XVI vihki yhdeksän uutta pappia Rooman hiippakunnasta. "Evankeliumin lukukappale on Johanneksen evankeliumin 10:stä luvusta. 11. säe alkaa Jeesuksen sanoilla:Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.Jeesus korostaa tätä todellisen paimenen välttämätöntä ominaisuutta: antaa henkensä. Jeesus toistaa sen kolme kertaa ja lopettaa: Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen. Sen käskyn minä olen saanut Isältäni(Joh.10,17-18). Raamatullinen kuvaus paimenesta, jonka pääasiallinen tehtävä on ohjata Jumalan kansaa ja pitää se yhtenäisenä, toteutuu täydellisesti Jeesuksen uhrissa, elämän uhraamisessa. Se toteutuu ristin salaisuudessa äärimmäisessä nöyryydessä ja uhrautuvassa rakkaudessa. Itseasiassa pappi on se, joka liitetään erityisellä tavalla Kristuksen uhrin salaisuuteen, hänellä on henkilökohtainen side Jeesukseen voidakseen jatkaa hänen pelastustehtäväänsä. Tämä side syntyy pappisvihkimyksen sakramentissa. Pappi on kutsuttu elämään se, minkä Jeesus itse koki, hänen tulee omistautua täydellisesti ihmisen parantamiseen kaikesta ruumiin ja sielun pahasta ja antamaan ihmiselle elämä, mikä ilmaistaan eukaristian sakramentissa Kristuksen pääsiäisen ikuiseksi muistoksi.Kaikkina aikoina ja kaikkialla olemme voineet astua ikuiseen elämään ainoastaan tämän pääsiäisuhrin oven kautta".







All the contents on this site are copyrighted ©.