2010-06-13 11:32:05

Pappien vuosi päättyi.Kirkon on käytettävä paimensauvaa useaan tarkoitukseen.


(13.6) "Aina kirkon historian alusta lähtien Jumala on rohkeasti pitänyt ihmisparkaa kykenevänä julistamaan Hänen loppumatonta rakkauttaan.Se,että Jumala turvautuu rohkeasti ihmiseen siitä huolimatta,että Hän tuntee heikkoutemme ,osoittaa todella valtavaa rohkeutta ,mikä liittyy sanaan pappeus". Tämä oli pappien vuoden tarkoitus toisti paavi valtavan ,valkoisista kauhtanoista muodostuvan pappismeren edessä ."Mutta tämän ilon vuoden aikana tuli julki pappien syntejä, ennen kaikkea alaikäisten hyväksikäyttötapauksia.Jos pappien vuoden olisi pitänyt olla oman henkilökohtaisen työmme ylistys, niin nämä tapahtumat olisivat tuhonneet sen",totesi paavi."Sen sijaan tapahtumat panevat meidät puhdistautumaan. Myös me pyydämme jatkuvasti anteeksi Jumalalta ja hyväksikäytön uhriksi joutuneilta henkilöiltä ja lupaamme tehdä kaiken voitavamme, jottei tämä enää koskaan tapahtuisi."
Kommentoidessaan 23. psalmia,missä puhutaan paimensauvasta,millä paimen puolustaa laumaansa villieläimiltä, paavi totesi, että myös kirkon on käytettävä paimensauvaa millä puolustaa uskon väärentäjiä.Nimenomaan sauvan käyttö voi olla rakkauden palveluksessa. Tänään voimme nähdä,että kyseessä ei ollut rakkaus,kun siedettiin pappien alhaista käytöstä."Herra,pimeyden hetkinä,jolloin kaikki valot näyttävät sammuneen, osoita minulle,että olet siellä.Auta meitä pappeja,jotta voisimme olla meille uskottujen henkilöiden rinnalla pimeinä öinä, jotta voisimme osoittaa heille valosi".







All the contents on this site are copyrighted ©.