2009-01-08 12:18:12

Köyhyyden vastaiseen taisteluun ja rauhan saavuttamiseen tarvitaan veljellisempää ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.


Benedictus XVI piti torstaina aamupäivällä perinteellisen puheen Pyhän Istuimen luona olevalle diplomaattikunnalle.Tällä hetkellä Pyhällä Istuimella on diplomaattiset suhteet 178:n maan kanssa. Siinä hän tarkasteli kansainvälisiä tapahtumia joulun salaisuuden valossa ja pyysi Jumalalta kaikille lahjaksi vuotta,mikä tuo tullessaan oikeudenmukaisuutta ja rauhaa.Hänellä oli ensimmäisinä ajatuksissaan sekä ne,jotka ovat kärsineet vakavien luonnonkatastrofien johdosta, erityisesti Vietnamissa, Burmassa,Kiinassa, Filippiineillä, Keski-Amerikassa,Karibian saarilla, Kolumbiassa ja Brasiliassa, että ne jotka ovat kärsineet kansallisten ja paikallisten sotien ja kuolemaa ja hävitystä tuottaneiden terroristi-iskujen johdosta Afganistanissa, Intiassa, Pakistanissa ja Algeriassa. Lukuisista ponnistuksista huolimatta paljon toivottu rauha on vielä kaukana,toteaa paavi. Mutta meidän ei tule menettää rohkeuttamme, vaan kaksinkertaistaa voimamme turvallisuuden ja kehityksen edistämiseksi.Paavi on huolestunut sotilaallisista menoista, mitkä lohkaisevat suuria summia kehitysohjelmiin vaadittavista varoista. Hän kiinnittääkin huomion planeettamme liian lukuisiin köyhiin. Köyhille on annettava toivoa, ilman sitä ei voida rakentaa rauhaa. Nälän vastainen taistelu vaatii kiireellisesti tehokasta strategiaa ja on helpotettava paikallista maataloutta, varsinkin kun köyhien lukumäärä rikkaissa maissa lisääntyy. Tänään kyseessä on tulevaisuutemme sekä planeettamme ja sen asukkaiden kohtalo. On investoitava ennen kaikkea nuoriin ja kasvatettava heidät todelliseen veljeyteen ja tietouteen,että kaikilla ihmisillä on yhteinen Isä, luomakunnan Jumala. Benedictus XVI halusi muistuttaa, että terve maallikkous yhteiskunnassa tunnustaa hengellisen ulottuvuuden ja sen arvot, sillä uskonto ei ole este, vaan pikemminkin vahva perusta oikeudenmukaisemmalle ja vapaammalle yhteiskunnalle. Hän tuomitsi miljooniin kristittyihin viime vuonna kohdistetun diskriminoinnin ja hyökkäykset .Kristinusko on vapauden ja rauhan uskonto,se palvelee yhteiskunnan todellista hyvää. Paavi ilmaisee isällisen rakkautensa väkivallan kohteeksi joutuneille kristityille erityisesti Irakissa ja Intiassa ja vetoaa samalla viranomaisiin jotta suvaitsemattomuus ja painostus lopetettaisiin. Paavi toivoo myös ettei länsimaissakaan oltaisi ennakkoluuloisia ja vihamielisiä kristittyjä kohtaan vain siksi,että määrätyissä kysymyksissä he eivät ole samaa mieltä. Mutta tällaisten koetusten edessä kristityt eivät menetä rohkeuttaan: evankeliumin todistus on aina ristiriidassa "maailman hengen" kanssa. Evankeliumi on pelastuksen sanoma kaikille ja tämän vuoksi sitä ei voi rajoittaa yksityiselle alueelle, vaan sitä on julistettava maan ääriin saakka.
Jälleen kerran Benedictus XVI palauttaa mieliin Lähi-Idässä ja Pyhällämaalla vallitsevan väkivallan, mikä aiheuttaa valtavia kärsimyksiä siviiliväestölle ja mikä vaikeuttaa löytää ratkaisuja israelilaisten ja palestiinalaisten väliseen sotaan. Tilannetta ei ratkaista aseilla ja väkivalta on ehdottomasti tuomittava, tulipa se miltä puolelta ja missä muodossa tahansa. On myös tuettava vakuuttavalla tavalla Israelin ja Syyrian välistä dialogia sekä Libanonia. Paavi rohkaisee irakilaisia rakentamaan kaikille yhteistä tulevaisuutta, katsomatta rotuun,heimoon tai uskontoon.
Aasian mantereella paavin huomio kiinnittyy Mindaolla alotettuihin uusiin rauhanneuvotteluihin, hän toivoo lopullista ratkaisua Sri Lankassa käytävään sisällissotaan. Aasiassa elävät kristilliset yhteisöt ovat usein lukumäärältään pieniä, mutta ne haluavat tarjota vakuuttavan ja tehokkaan panoksen maittensa kehitykseen , todistamalla Jumalan ylivaltaa mikä määrittää terveet arvot ja antaa epäoikeudenmukaisuuksia vahvemman vapauden.
Sitten oli Afrikan vuoro, missä paavi tulee vierailemaan tänä vuonna. Pyhä Istuin seuraa jatkuvasti tämän mantereen tapahtumia , erityisesti lasten tilannetta. Monet lapset joutuvat elämään pakolaisleireillä Somaliassa, Darfurissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kyseessä on miljoonia pakolaisia ,jotka tarvitsevat humanitaarista apua ja joilta ennen kaikkea on kielletty perusoikeudet ja täten haavoitettu heidän ihmisarvoaan.
Mitä tulee Latinalaisen-Amerikan kansoihin,Benedictus XVI toivoo niiden voivan elää rauhassa ja harjoittavan vapaasti perusoikeuksiaan. Paavi tervehtii myös Turkissa olevaa kristillistä yhteisöä ja toivoo oikeudenmukaista ja rauhanomaista ratkaisua Kyproksen ja Kaukaasian kriiseihin, ennen kaikkea Georgiaan. Lopuksi paavin ajatukset johtavat kaikkein köyhimpiin, sairaisiin, hylättyihin vanhuksiin, eronneisiin perheisiin. Köyhyys pystyttäisiin voittamaan veljellisemmän yhteiskunnan avulla, yhteisillä arvoilla ja ihanteilla, mitkä perustuvat ihmisarvoon, vapauteen ja vastuuseen, ja jos todella tunnustettaisiin Jumalan paikka ihmiselämässä. Paavi kehottaa kaikkia katsomaan Jeesusta, hän osoittaa kuinka veljellinen yhteisvastuu kaikkien ihmisten kesken on ainoa tie köyhyyden vastaisessa taistelussa ja rauhan rakentamisessa.








All the contents on this site are copyrighted ©.