2006-03-25 12:02:31

Benedictus XVI ensimmäinen konsistori


Perjantaina maaliskuun 24. toimitettiin Pietarinkirkon aukiolla juhlallinen seremonia Benedictus XVI luodessa 15 uutta kardinaalia.Puolitoista tuntia kestänyttä riitusta oli saapunut seuraamaan 15 000 henkeä.Tällä hetkellä kardinaalikollegio muodostuu 193 jäsenestä, joista 120 on alle 80-vuotiasta,eli äänestyskelpoisia. Saarnassaan paavi muistutti uusia kardinaaleja heidän velvollisuudestaan toimia paavin ensisijaisina avustajina ja Kristuksen ja hänen evankeliuminsa todistajina Roomassa ja muualla maailmassa. Purppuranpunaisen värin, mikä muistuttaa Jeesuksen marttyyrikuolemasta, yhdessä rakkauden kanssa, on elävöitettävä köyhien palvelua ja tuettava kulkua kohti kristittyjen ykseyttä. Mutta purppuranpunainen tekee siitä, joka siihen pukeutuu, paavin läheisen avustajan senaattia muistuttavassa piirissä, mikä on kirkollisen hierarkian huipulla. Näin kuvasi paavi ensimmäisessä konsistorissaan kardinaalikollegion asemaa ja tehtävää, mitkä odottavat 15 uutta jäsentä."Rakkaat veljet, haluan esittää lyhyesti ensimmäisen kierokirjeeni keskeisen sanan, rakkauden, merkityksen, mihin teidät on kutsuttu. Se liittyy hyvin myös kardinaalin asun väriin. Purppura, mikä teillä on yllänne, olkoon aina ilmaus Kristuksen rakkaudesta, mikä stimuloi teitä rakkauteen Kristukseen, hänen Kirkkoonsa ja ihmiskuntaan.
"On totta, että vuosisatojen kuluessa monta asiaa on muuttunut kardinaalikollegiossa, mutta tämän tärkeän kirkollisen elimen perusluonne on pysynyt samana",muistutti Benedictus XVI. "Sen antiikin aikuiset juuret , sen historiallinen kehitys ja nykyinen muoto, tekevät siitä todella eräänlaisen senaatin, minkä tehtävänä on olla tiiviissä yhteistyössä Pietarin seuraajan kanssa". Paavin ajatukset kulkivat palvelijan asemaan, mihin Kristuksen esimerkin mukaan kaikki apostolien seuraajat ,paavi mukaan lukien, on kutsuttu. Paavin tehtävänä on olla kaikkien ensimmäinen palvelija, korosti paavi. "Luotan teihin rakkaat kardinaaliveljet, että rakkauden periaate voiisi elävöittää kirkkoa sen hierarkian jokaisessa asteessa, jokaisessa yhteisössä, jokaisessa hengellisessä ,apostolisessa ja yhteiskunnallisessa alotteessa. Luotan teihin, jotta yhteinen ponnistus luoda katse kristuksen avoimeen sydämeen, tekee varmemmaksi matkan kohti kristittyjen täydellistä ykseyttä".







All the contents on this site are copyrighted ©.