Paavi Johannes XXIII kutsui kirkolliskokouksen koolle 25. tammikuuta

Oltuaan vasta joitain kuukausia paavina Johannes XXIII ilmoitti 25. tammikuuta 1959 kutsuvansa koolle Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen. Samalla paavi avasi Rooman paikallisen synodin. Ohessa otteita paavin puheesta.

”Tiedämme hyvin, että monet ystävät ja palavat sielut sekä toisaalla monet pahantahtoiset tai epävarmat ihmiset katsovat odottaen uuteen paaviin kysyen mitä odottaa häneltä”.

”Rooman piispan luodessa katseensa kaikkeen siihen, minkä hengellisestä kaitsemisesta Hän on Jumalan antaman ylimmäisen apostolin seuraajan tehtävässä tullut vastuulliseksi, oi, katso mikä näky: ilo siellä, missä Kristuksen armon hedelmät edelleen moninkertaistuvat tuoden kaikkialla maailmassa esiin hengellistä kohoamista, terveyttä ja pyhyyttä – ja toisaalla suru ihmisen vapauden väärinkäytön vuoksi”. Kun ihmiset eivät ”tunnusta taivaan olevan avoin ja kieltätyvät uskomasta Kristukseen, Jumalan Poikaan, maailman Lunastajaan ja Pyhän kirkon perustajaan”, käännytään kaikin tavoin etsimään pelkkää maallista onnea, ”hänen innostamanaan, jota evankeliumissa kutsutaan pimeyden ja tämän maailman ruhtinaaksi”. Syntyy riitoja ja taistelua totuutta ja hyvyyttä vastaan, sellainen tilanne, jota pyhä Augustinus hahmottelee kuvalla kahdesta kaupungista. Lisäksi tekninen kehitys, joka itsessään on neutraalia, ylistäessään pelkkää materiaalisen hyvinvoinnin kohentamista houkuttelee Jumalan lapsia keskittymään ainoastaan siihen.

”Kaikki tämä, sanokaamme, edistys, estää ihmistä tavoittelemasta korkeampaa hyvää, heikentää hengen voimia, johtaa kurin ja vanhan hyvän järjestyksen heikkenemiseen vahingoittaen sitä, mihin kirkon kyky toimia vastavoimana perustuu, johdatellen sen lapsia harhoihin, jotka kristinuskon historiassa johtavat todellisuudessa aina kohtalokkaisiin ja kuolettaviin jakautumisiin, hengelliseen ja moraaliseen rappioon ja kansojen tuhoon”.

”Tämä synnyttää nöyrän papin sydämessä, jonka Jumala on arvottomana nostanut kirkon ylipaimeneksi ... määrätietoisen päätöksen palauttaa mieliin joitain vanhojen opillisten lausumien muotoja ja kirkkokurin viisaita säädöksiä, jotka kirkon historian uudistuksen aikoina kantoivat mitä parhaimpia hedelmiä”.

”Arvoisat veljemme, rakkaat lapsemme! Lausumme edessänne hieman liikutuksen vallassa mutta kuitenkin nöyrän päättäväisesti julki ehdotuksen kahdesta juhlallisesta vietosta: hiippakunnallisen synodin Rooman kaupungille [per Urbe] ja ekumeenisen kirkolliskokouksen koko universaalille kirkolle”.