Paavi avasi pyhän oven

Tiistaina (8.12.2015) paavi Fransiskus avasi Pietarinkirkon pyhä oven, aloittaen näin laupeuden riemuvuoden.

"Tästä ovesta kulkeminen merkitsee Isän äärettömän laupeuden uudelleen löytämistä, Isän joka ottaa vastaan kaikki ja tulee jokaista vastaan henkilökohtaisesti", paavi kuvasi. Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlan yhteydessä pitämässään saarnassa paavi selitti, kuinka "Perisynnittömän sikiämisen juhla ilmaisee Jumalan rakkauden suuruutta. Hän ei ainoastaan anna syntejä anteeksi, vaan Marian tapauksessa myös varjelee hänet perisynniltä, jota jokainen tähän maailmaan tuleva ihminen kantaa itsessään".

Saarnassaan paavi viittasi myös viisikymmentä vuotta sitten päättyneeseen Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen. Paavin mukaan kirkolliskokous avasi kirkon ovet kohti maailmaa mutta oli ennenkaikkea "todellinen kohtaaminen kirkon ja meidän aikamme ihmisten välillä". "Lähdettiin uudelleen kohtaamaan ihmisiä heidän elämänsä keskellä: kaupungeissa, kodeissa, työpaikoilla. Missä tahansa ihmiset ovatkin, siellä kirkko on kutsuttu kohtaamaan heidät tuoden heille evankeliumin ilon sekä Jumalan laupeuden ja anteeksiannon".

 

Paavin saarna perisynnittömän sikiämisen juhlan yhteydessä:

Hetken kuluttua minulla on ilo avata laupeuden pyhä ovi. Teemme ‒ kuten tein jo Banguissa ‒ tämän yksinkertaisen ja voimakkaan symbolisen eleen kuulemamme Jumalan sanan valossa. Se korostaa armon ensisijaisuutta. Lukukappaleet saavat meidät useita kertoja ajattelemaan enkeli Gabrielin sanoja yllättyneelle ja hämmentyneelle nuorelle tytölle siitä salaisuudesta, joka hänessä toteutuisi: ”Ole tervehditty, sinä armon saanut” (Luuk. 1:28).

Neitsyt Maria on ennen kaikkea kutsuttu iloitsemaan siitä, mitä Herra on tehnyt hänessä. Jumalan armo ympäröi hänet ja teki hänet arvolliseksi tulemaan Kristuksen äidiksi. Gabrielin tullessa hänen taloonsa jopa syvällisimmästä kaiken ymmärryksen ylittävästä salaisuudesta tulee hänelle syy iloon, uskoon, myöntymiseen hänelle ilmoitettuun sanaan. Armon täyteys kykenee muuttamaan sydämen ja tekee sen kykeneväksi niin suureen tekoon, että se muuttaa ihmiskunnan historian.

Perisynnittömän sikiämisen juhla ilmaisee Jumalan rakkauden suuruuden. Hän ei ainoastaan anna syntejä anteeksi, vaan Mariassa hän jopa estää perisynnin, jota jokainen tähän maailmaan tuleva ihminen kantaa itsessään. Jumalan rakkaus edeltää, ennakoi ja pelastaa. Synnin historian alku Eedenin puutarhassa kääntyy pelastavan rakkauden suunnitelmaksi. Ensimmäisen Mooseksen kirjan sanat heijastavat jokapäiväistä kokemusta omassa elämässämme: on aina kiusaus tottelemattomuuteen, joka ilmenee haluna suunnitella elämäämme riippumatta Jumalan tahdosta. Tämä vihollisuus hyökkää jatkuvasti ihmisten elämään asettaakseen heidät Jumalan suunnitelmaa vastaan. Ja kuitenkin synnin historia on ymmärrettävissä vain anteeksiantavan rakkauden valossa. Synti ymmärretään vain tässä valossa. Jos kaikki olisi synnin alla, olisimme epätoivoisimpia kaikista luoduista, mutta lupaus Kristuksen rakkauden voitosta sulkee kaiken Isän laupeuteen. Kuulemamme Jumalan sana ei jätä tästä epäilystä. Tahraton Neitsyt on edessämme etuoikeutettu todistaja tästä lupauksesta ja sen toteutumisesta.

Tämä ylimääräinen riemuvuosi on myös armon lahjaa. Tästä ovesta kulkeminen merkitsee Isän laupeuden syvyyden uudelleen löytämistä, Isän joka ottaa vastaan kaikki ja tulee jokaista vastaan henkilökohtaisesti. Hän etsii meitä! Hän tulee meitä vastaan! Tämän vuoden aikana kasvamme yhä vakuuttuneemmiksi laupeudesta. Kuinka paljon vääryyttä tehdäänkään Jumalalle ja hänen armolleen, jos puhutaan ennen kaikkea hänen tuomiostaan, joka rankaisee synnit, eikä siitä, että hänen laupeutensa antaa ne anteeksi (vrt. Augustinus, De praedestinatione sanctorum 12, 24)! On juuri näin. Meidän on asetettava laupeus etusijalle tuomioon nähden, ja joka tapauksessa Jumalan tuomio on aina hänen laupeutensa valossa. Pyhän oven kautta kulkiessamme tuntekaamme, että olemme osallisia tästä rakkauden ja hellyyden salaisuudesta. Hylätkäämme kaikki pelko ja ahdistus, sillä se ei sovi hänelle, jota rakastetaan. Eläkäämme pikemminkin todeksi kaiken muuttavan armon kohtaamisen iloa.

Tänään täällä Roomassa ja kaikissa maailman hiippakunnissa kulkiessamme pyhän oven kautta haluamme muistaa myös toista ovea, jonka 50 vuotta sitten Vatikaanin II kirkolliskokouksen isät avasivat kohti maailmaa. Tätä vuosipäivää ei voi muistaa pelkästään kirkolliskokouksen tuottamien asiakirjojen rikkauden takia, jotka meidän päiviimme saakka todistavat suuresta edistymisestä uskossa. Ensi sijassa kirkolliskokous oli kuitenkin kohtaaminen: todellinen kohtaaminen kirkon ja meidän aikamme ihmisten välillä. Tuota kohtaamista leimasi Hengen voima, joka innoitti kirkkoa lähtemään ulos karikoilta, jotka vuosiksi olivat saaneet kirkon sulkeutumaan itseensä, ja lähtemään uudella innolla lähetystyön tielle.  Lähdettiin uudelleen matkalle kohti jokaista ihmistä sinne, missä hän elää: kaupungissa, kodissa, työpaikalla… Missä tahansa ihmisiä onkin, siellä kirkko on kutsuttu saavuttamaan heidät, tuomaan evankeliumin ilon ja Jumalan laupeuden ja anteeksiannon. Näiden vuosikymmenten jälkeen alamme tähän lähetystyöhön samalla voimalla ja samalla innolla. Riemuvuosi haastaa meitä tähän avoimuuteen ja edellyttää, että emme unohda Vatikaanin II kirkolliskokouksesta syntynyttä henkeä, samarialaisen henkeä, kuten autuas Paavali VI muistutti kirkolliskokouksen päättyessä. Pyhän oven kautta kulkeminen velvoittakoon meitä omaksumaan laupiaan samarialaisen laupeuden.

[saarnan käännös: Katolinen tiedotuskeskus]