Paavi: "Elämmekö evankeliumin mukaan?"

Sunnuntain Angeluksen yhteydessä paavi Fransiskus puhui Johannes Kastajasta parannuksen julistajana, joka saarnasi ”kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen” (Luuk. 3:3). ”Joku ehkä ajattelee että kääntymys koskee vain ateistista uskovaksi tai syntisestä vanhurskaaksi tulemista, mutta ei meitä, jotka jo olemme kristittyjä”, paavi sanoi ja jatkoi: ”Mutta juuri tästä olettamuksesta” – että olemme täydellisiä ja kaikki on kunnossa – ”meidän tulee kääntyä”.

Angeluksen jälkeen paavi viittasi paavi Paavali VI:n ja ekumeenisen patriarkka Atenagoran yhteiseen julistukseen 1965, jolla molemminpuoliset vuoden 1054 ekskommuniikaatiot todettiin pyyhityiksi pois muistista. Julistuksesta tulee maanantaina kuluneeksi 50 vuotta. Paavi viittasi siihen, että julistuksen muistamisen vuosipäivä osuu Laupeuden riemuvuoden aattoon ja ettei todellinen yhteys ole mahdollista pyytämättä Jumalalta ja toisiltamme anteeksi jakautumisen syntiä. Lopuksi paavi kehotti muistamaan rukouksissa ”rakasta ekumeenista patriarkka Bartolomeusta ja muita ortodoksisen kirkon johtajia”.

”Rakkaat veljet ja sisaret, huomenta!

Tämä toinen adventtiajan sunnuntai saattaa meidät Johannes Kastajan kouluun, joka saarnasi ”kääntymyksen kastetta syntien anteeksiantamiseksi” (vrt. Luuk. 3:3). Me ehkä kysymme: ”Miksi meidän pitäisi kääntyä? Kääntymyksessähän ateisti sta tulee kristitty, syntisestä vanhurskas, mutta ei meillä ole siihen tarvetta, me olemme jo kristittyjä! Kaikki on siis kunnossa”. Mutta tämä ei ole totta. Näin ajatellessamme emme ota huomioon että juuri tästä oletuksesta – että olemme kristittyjä, kaikin puolin hyviä, kaikki on kunnossa – meidän tulee tehdä parannus: oletuksesta että loppujen lopuksi kaikki on hyvin näin kuin on eikä meillä ole tarvetta mihinkään kääntymykseen. Mutta kysykäämme itseltämme: onko tosiaan niin että elämän eri tilanteissa ja käänteissä ajatuksemme ovat Jeesuksen kaltaiset? Tunnemmeko kuten Jeesus? Kun esimerkiksi meitä kohtaa jokin vääryys tai loukkaus, pystymmekö vastaamaan vailla vihaa ja antamaan anteeksi sydämestämme toisen sitä pyytäessä? Kuinka vaikeaa onkaan antaa anteeksi! Kuinka vaikeaa! ”Hän saa vielä maksaa!”: tällaiset sanat tulevat sisältä. Kun on aika jakaa toisen ilot ja surut, osaammeko vilpittömästi itkeä itkevien kanssa ja iloita iloitsevien kanssa? Kun on aika tunnustaa uskoamme, osaammeko tehdä sen rohkeasti ja yksinkertaisesti, häpeämättä evankeliumia? Tällä tavoin voimme asettaa itsellemme monia kysymyksiä. Emme ole vielä perillä vaan meidän tulee jatkuvasti tehdä parannusta, jotta tuntisimme kuten Jeesus.

Johannes Kastajan ääni huutaa tänäkin päivänä ihmiskunnan erämaassa. Mitä ovat tämän päivän erämaat? Suljetut ja kovat sydämet, nostaen esiin kysymyksen kuljemmeko todella oikeaa tietä ja elämmekö todella evankeliumin mukaista elämää. Yhä tänään, kuten silloinkin, profeetta Jesajan ääni kehottaa meitä: ”Valmistakaa Herralle tie!”. Kyseessä on kiireellinen kutsu avata sydän ja ottaa vastaa Jumalan alati, lähes itsepäisesti, tarjoama pelastus, koska hän haluaa kaikkien olevan vapaita synnin orjuudesta. Profeetan tekstissä tuo ääni kasvaa ilmoittamaan että ”jokainen on näkevä Jumalan pelastuksen”. Pelastusta tarjotaan jokaiselle ihmiselle ja jokaiselle kansalle, ketään poissulkematta, jokaiselle. Kukaan meistä ei voi sanoa: ”Olen jo pyhä, täydellinen, jo perillä [ital. ’pelastettu’]. Ei. Meidän on aina otettava vastaan tämä tarjous pelastukseen. Tätä varten on Laupeuden riemuvuosi: edetäksemme tällä pelastuksen tiellä, tiellä jonka meille opetti Jeesus. Jumala haluaa että kaikki pelastuvat Jeesuksen Kristuksen, ainoan Välittäjän, kautta (vrt. 1. Tim. 2:4-6).

Näin ollen jokainen on kutsuttu tekemään Jeesus tunnetuksi häntä vielä tuntemattomille. Mutta tämä ei tarkoita käännyttämistä, vaan oven avaamista. ”Voi minua, jos en julista evankeliumia!” (1. Kor. 9:16), julisti Paavali. Jos Herra Jeesus on muuttanut elämämme, ja edelleen muuttaa aina hänet kohdatessamme, kuinka olisimme vailla paloa tehdä hänet tunnetuksi niille jotka kohtaamme työssä, koulussa, kodeissamme, sairaaloissa, vapaa-ajalla? Jos katsomme ympärillemme, löydämme ihmisiä jotka olisivat valmiita aloittamaan tai uudelleen aloittamaan uskon tiellä kulkemisen, jos vain tapaisivat kristittyjä jotka ovat rakastuneita Jeesukseen. Eikä meidän tulisi ja emmekö voisi olla noita kristittyjä?  Jätän teille kysymyksen: ”Olenko itse todella rakastunut Jeesukseen? Olenko vakuuttunut siitä että hän tarjoaa ja antaa minulle pelastuksen?” Jos kyllä, minun on tuotava se julki. Mutta tarvitsemme rohkeutta: tasoittaa ylpeyden ja kilpailuhengen vuoret, täyttää välinpitämättömyyden ja apatian kaivertamat laaksot ja suoristaa laiskuuden ja kompromissiemme polut.

Neitsyt Maria auttaa meitä tässä, hän joka äitinä tietää kuinka toimia, tasoittamaan muurit ja esteet jotka ovat kääntymisemme tiellä eli tiellämme Herran kohtaamiseen. Hän yksin, Jeesus yksin voi täyttää ihmisen koko toivon”