2015-10-15 07:48:00

Paavi pyysi anteeksi Vatikaanissa ja Roomassa tapahtuneiden skandaalien johdosta.


Paavi aloitti yleisen vastaanoton Jeesuksen varoitukselle: voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllà tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat!(Matt.18,7-8).   ”Ennen kuin aloitan katekeesin, haluan pyytää kirkon nimissä anteeksi niiden skandaalien johdosta, joita viime aikoina on tapahtunut sekä Roomassa että Vatikaanissa”, lausui paavi.                                                                                                                                                           Viime päivinä Vatikaania ja Roomaa on ravistellut pari skandaalia,  minkä johdosta paavi Franciscus pyysi kirkon puolesta anteeksi ennen yleisen vastaanoton katekeesin alkua. Muutama päivä sitten mediassa herätti suurta huomiota paaville osoitettu kirje, mitä ei edes pitänyt julkaista. Kirjeessä oltiin tyytymättömiä tämän hetken perhesynodin toimintamuotoihin, allekirjoittaneiden kardinaalien joukossa oli mm. kolme, jotka eivät koskaan olleet edes nähneet koko kirjettä. Pyhän Istuimen lehdistötoimiston johtaja isä Lombardi kuvasi kirjettä häirikkökirjeeksi, millä ei ole mitään painoa. Paavi viittasi Roomaan, mutta se ei koskenut erityisesti Roomaan eronnutta kaupunginjohtajaa, koska ongelma on poliittinen eikä kirkollinen.  ”Paavi tietää, ettà monet yleiselle vastaanotolle saapuneet henkilöt ovat pahoillaan lukemistaan uutisista”, selitti isä Lombardi ja ”jos niistä jollain tavalla on vastuussa kirkko tai kirkon miehiä , pyytää paavi anteeksi, koska uutiset eivät ole rakentavia eivätkä myönteisiä, vaan usein myös kielteisiä esimerkkejä  ja asioita, mitkä hämmentävät.

 








All the contents on this site are copyrighted ©.