2015-06-24 08:57:35

Instrumentum Laboris tulevaa perhesynodia varten.


(24.6.) Tiistaina esiteltiin Instrumentum Laboris lokakuussa alkavaa piispainsynodia varten. Perhettä koskevan synodin ensimmäinen vaihe pidettiin lokakuussa 2014, minkä jälkeen kaikille maailman katolisille hiippakunnille lähetetiin nk.Lineamenta, mikä antoi suuntaviivoja hiippakunnissa keskusteltaville ja valmisteltaville kysymyksille. Samalla hiippakunnat saivat myös nk.Relatio Synodi, 46 kysymystä, mihin hiippakuntien oli vastattava.
Instrumentum laboris jakautuu kolmeen osaan:
1. Kuunnella perheen kohtaamia haasteita, joista mainitaan mm. vaara sulkea yhteiskunnasta erityisesti vanhukset, sairaat, vammaiset ja maahanmuuttajat.
2. Perheen kutsumus raamatun ja kirkon opin valossa, avioliiton purkamattomuus, armeliaisuus haavoittuneita perheitä kohtaan. Toisessa osassa käsitellään myös kulttuurillisia haasteita, mm. nuorten kasvava pelko avioliittoa ja naimisiinmenoa kohtaan.
3. Perheen tämänpäiväinen lähetystehtävä: evankelioiminen ja avioliiton liturgia. Käsitellään myös kanoonista lakia. Avioliiton mitätöimismenetelmää pitäisi nopeuttaa, seka-avioliitot ja ortodoksisen tradition erityispiirteet.







All the contents on this site are copyrighted ©.