2015-04-30 09:25:45

Paavi: miehille ja naisille sama palkka samasta työstä!


(30.4.) Paavi pysyi edelleen perheen parissa yleisen vastaanoton katekeesissaan. Harmonisen perhe-elämän sijaan hän puhui avioeroista,niiden suurimmista uhreista:lapsista, epäonnistumisen pelosta. Hän kysyi myös: miksi pidetään niin itsestään selvänä, että naisten pitäisi ansaita vähemmän kuin miesten? Sama palkka samasta työstä!
"Yhteiskunnan mestariteos on perhe; mies ja nainen, jotka rakastavat toisiaan", korosti paavi. Hän viittasi Kaanan häihin, mihin osallistuivat myös neitsyt Maria, Jeesus ja opetuslapsia(Joh.2,1-11). Jeesus teki ensimmäisen ihmeen :hän muutti veden viiniksi, hän pelasti hääjuhlat viini-ihmeellään. "Tänään tuntuu siltä, ettei ole helppo verrata avioliittoa juhlaan, mikä toistuu avioelämän eri vaiheissa. Ihmiset menevät yhä harvemmin naimisiin; nuoret eivät halua mennä naimisiin. Sen sijaan avioerot lisääntyvät monissa maissa, samanaikaisesti kun lasten lukumäärä vähenee. Avioeron suurimmat uhrit ovat lapset, jotka joutuvat kärsimään eniten. Kaikki tuntuu väliaikaiselta, tuntuu kuin ei olisi mitään lopullista. Miksi nuoret eivät usko perheeseen?
Monen mielestä viime vuosikymmenien muutos johtuu naisten emansipaatiosta. Se ei pidä paikkaansa! Se on yksi muoto seksismiä, mikä haluaa pitää naista alempana. Teemme yhtä nolon vaikutelman kuin Aadam, kun Jumala kysyi häneltä: miksi söit kielletystä puusta? Aadam: nainen antoi sen minulle. Syy on naisen, naisparka! Meidän on puolustettava naisia!
Miksi pidetään itsestään selvänä, että naisen pitää ansaita vähemän kuin miehen? Heillähän on samat oikeudet!".









All the contents on this site are copyrighted ©.