2015-03-01 12:34:31

Paavi: Syyriassa ja Irakissa julmuus on kohtuutonta!


(1.3.) "Viime sunnuntain liturgia kertoi meille Jeesuksesta, jota paholainen houkutteli erämaassa, mutta Jeesus voitti kiusaukset. Tämän evankeliumin valossa ymmärrämme olevamme syntisiä, mutta ymmärrämme myös, että niille, jotka haluavat kääntyä tai jotka Jeesuksen lailla haluavat tehdä Isän tahdon mukaan , tarjotaan voittoa pahasta", lausui paavi Franciscus pyhiinvaeltajille ja turisteille, jotka olivat saapuneet Pietarintorille kuuntelemaan hänen sanojaan.
"Evankeliumi kuvaa Kirkastumista, mikä liittyy hänen julkisen toimintansa huippuun. Apostolit eivät ymmärrä Jeesuksen sanoja, millä hän ilmaisee tehtävänsä lopullisen vastauksen . Niin Jeesus näyttää etukäteen Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle kunniansa, rohkaistaakseen heitä seuraamaan ristin tietä. Heidän rukoillessa korkealla vuorella Jeesus kirkastui heidän edessään: kirkas valo muutti hänen kasvonsa ja vaatteensa hohtavan valkoisiksi. Kolme opetuslasta pelästyi samalla, kun pilvi peitti heidät varjoonsa ja ylhäältä kuului ääni: Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä.
Sekä opetuslasten että meidän on 'kuultava Häntä'. Kuunnelkaa Jeesusta, hän on Vapahtaja: seuratkaa häntä.
Nouskaamme myös me yhdessä Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa Kirkastuksen vuorelle, missä mietimme Jeesuksen kasvoja, missä otamme vastaan hänen sanomansa , jotta Hänen rakkautensa kirkastaisi myös meidät".
Rukouksen jälkeen paavi mainitsi Syyriasta ja Irakiasta saapuvat uutiset ja kehoitti kaikkia , mahdollisuuksien mukaan, lievittämään kristittyjen ja muiden kärsimyksiä. Hän halusi mainita myös Venezuelan, missä tilanne on jälleen kireä.







All the contents on this site are copyrighted ©.