2015-02-24 09:16:40

Paavi vetäytyi hengellisiin harjoituksiin.


(24.2.) Paavi on vetäytynyt lähelle Roomaa Aricciaan hengellisiin harjoituksiin, mitkä päättyvät perjantaina. Niitä johtaa karmeliittaisä Bruno Secondin, joka on valinnut aiheeksi "Elävän Jumalan palvelijat ja profeetat".
Isä Secondin kommentoi 1:en kuningastenkirjan 17.lukua, missä profeetta Elia ennustaa kuivuutta(1-17).Isä Secondin kehoitti tutkimaan tapahtumaa pastoraalisesta näkökulmasta. Toisin sanoen kasvotusten profeetan kanssa, joka kulkee eteenpäin ilman kiinteää olinpaikkaa. Elia liikkuu paikoissa, minne on keskittynyt valta, mutta hän kulkee ennen kaikkea kohti reuna-alueita.Edessämme on eräänlainen "puhuva maantiede", sillä Elia vie meidät maantieteellisille ja elämän laita-alueille ja rajoille, joudumme vastakkain myös sisäisten ongelmien kanssa.
Jotta profeetta Eliaan tehtävän voisi ymmärtää, on muistettava minkälainen oli senaikainen yhteiskunta. Kauppaa, puolustusta ja maanviljelystä oli uudistettu, minkä johdosta hyvinvointi nousi, mutta uudet jumalat aiheuttivat moraalista ja uskonnollista sekaannusta kansassa. Elia reagoi voimakkaasti tätä vastaan, ja joka kerta kun profeetta toimi omin päin, hän joutui vaikeuksiin. On luotettava Jumalaan, eikä kiirehdittävä asioita, jotta tulokset näkyisivät heti.Jumala kehoittaa Eliaa luopumaan omista suunnitelmistaan
ja vetäytymään tottelevaisena sivuun ja antaa Jumalan toimia.
Eliaan tapaus aiheuttaa kysymyksiä:olenko menettänyt välillä kärsivällisyyteni? Olenko puhunut selvästi, vai kierrellen ja ruokkinut juoruja? Onko ensirakkauteni säilynyt tuoreena, vai onko kaikki laimennut? Olenko tutustunut laita-alueiden elämään, vai vai olenko mieluummin huomion ja kunnian keskipisteenä?








All the contents on this site are copyrighted ©.