Otteita paavi Franciscuksen viestistä paastonajalle.
(17.2.) Vahvistakaa sydämenne(Jaak.5,8)
Paasto on uudistumisen aikaa
kirkolle, sen yhteisöille ja jokaiselle uskovalle.Se on ennen kaikkea kuitenkin 'armon
aikaa'(2.Kor.6,2).Jumala ei pyydä meiltä mitään, mitä hän ei ole ensin meille lahjoittanut:
me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä(1.Joh.4,19). Hän ei ole välinpitämätön
meitä kohtaan. Hänen rakkautensa estää häntä olemasta välinpitämätön sille, mitä meille
tapahtuu.Kun itse voin suhteellisen hyvin ja mukavasti, unohdan ne, jotka eivät voi
hyvin. Voimme puhua välinpitämättömyyden globalissatiosta. Välinpitämättömyys
lähimmäistä ja Jumalaa kohtaan on todellinen kiusaus myös meille kristityille. Siksi
meidän tarvitsee jokaisena paastonaikana kuulla profeettoja, jotka korottavat äänensä
ja herättävät meidät.
Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet(1.Kor.12,26)-kirkko
Jumalan rakkaus rikkoo tuon kuolettavan itseensä sulkeutumisen eli välinpitämättömyyden. Paasto
on otollista aikaa antaa Kristuksen palvella meitä ja tulla siten hänen kaltaisikseen.
Tämä tapahtuu , kun kuuntelemme Jumalan sanaa ja otamme vastaan sakramentteja, ennen
kaikkea eukaristian. Siinä meistä tulee se, minkä vastaanotamme. Kristuksen ruumis.Tässä
ruumiissa ei ole tilaa välinpitämättömyydelle, joka niin usein näyttää valtaavan sydämemme.
Kirkko on pyhäin yhteys siksi, että siihen kuuluvat pyhät, ja myös siksi, että se
on yhteys pyhiin asioihin: Kristuksessa meille ilmoitettuun rakkauteen ja kaikkiin
hänen lahjoihinsa. Tässä pyhien yhteydessä kukaan ei omista vain itseään varten, vaan
jakaa kaiken kaikkien kanssa.
Missä on veljesi?(1.Moos.4,9)-seurakunnat ja
yhteisöt
Se, mitä on sanottu yleismaailmallisesta kirkossa, on sovellettava
myös seurakuntien ja yhteisöjen elämään. Onko näissä kirkollisissa todellisuuksissa
mahdollista kokea olevansa osa yhdestä ruumiista? Yhdestä ruumiista, joka tuntee heikoimmat,
köyhimmät ja pienimmät jäsenensä ja pitää heistä huolta? Vai pakenemmeko universaaliin
rakkauteen, joka kiinnostuu kaukana maailmassa olevista, mutta oman suljetun porttimme
pielessä viruva Lasarus unohtuu?(Luuk.16,19-31) Kirkon lähetystehtävä on todistaa
kärsivällisesti hänestä, joka tahtoo tuoda Isän luo koko todellisuuden ja jokaisen
ihmisen. Rakkaat veljet ja sisaret, kuinka toivonkaan, että paikat, joissa
kirkko ilmenee -seurakuntamme ja yhteisöt- olisivat laupeuden saaria välinpitämättömyyden
meressä!
Myös
yksilöinä meillä on kiusaus välinpitämättömyyteen. Saamme kylliksemme järkyttävistä
kuvista ja uutisista, jotka kertovat ihmisten kärsimyksestä, ja samalla tunnemme olevamme
täysin kykenemättömiä auttamaan . Mitä voime tehdä välttääksemme joutumasta tähän
ahdistuksen ja voimattomuuden kierteeseen? Ensi sijassa voimme rukoilla maanpäällisen
ja taivaallisen kirkon yhteydessä. Toiseksi voimme auttaa laupeudentekojen
kautta. Kolmanneksi toisten ihmisten kärsimys on kutsu kääntymykseen, koska
veljemme tarpeet muistuttavat oman elämämme hauraudesta ja riippuvuudestamme Jumalasta
ja veljistämme. Jotta voittaisimme välinpitämättömyytemme ja teeskennellyn
kaikkivoipaisuutemme, kehotan kaikkia elämään tätä paastonaikaa mahdollisuutena 'sydämen
koulutukseen', kuten Benedictus XVI sanoi. Laupias sydän ei merkitse heikkoa sydäntä.
Sillä, joka haluaa olla laupias, on oltava vahva, luja, kiusaajalta suljettu mutta
Jumalalle avoin sydän. Siksi, rakkaat veljet ja sisaret, haluan tänä paastonaikana
rukoilla yhdessä teidän kanssanne Kristusta: Tee sydämemme sinun sydämesi kaltaiseksi.-
Fides-Fi