2015-02-13 09:36:29

Konsistori; kuuriauudistusta tarvitaan vahvistamaan kristillistä todistusta.


(13.2.) "Kuuriauudistuksen tarkoitus on vahvistaa kristillistä todistusta" korosti paavi konsistorin avajaisissa 165:lle kardinaalikollegion jäsenelle, jotka osallistuivat konsistoriin. 25 kardinaalia ei voinut osallistua sairauden vuoksi ja muut olivat vielä matkalla. Konsistorin pääasiallinen aihe on kuuriauudistus, mutta siellä on käsitelty myös muita aiheita. Itse kuuriauudistusta valmistelevaan neuvostoon kuuluu 9 kardinaalia.
"Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat". Paavi avasi konsistorin psalmin 133,1 sanoin. Tällä hän halusi korostaa ykseyden ja kollegiaalisuuden henkeä, minkä jälkeen hän tervehti 20 uutta kardinaalia, jotka lauantaina saavat tunnusmerkkinsä, punaisen kalotin.
"Kuuriauudistusta tarvitaan vahvistamaan kristillistä todistusta , edistämään tehokkaampaa evankelioimista, rohkaisemaan hedelmällisempää ekumenista henkeä ja rohkaisemaan rakentavampaa dialogia kaikkien kanssa. Uudistuksesta on käytävä paremmin ilmi myös itse kuurian identtiteetti.
Tämän päämäärän saavuttaminen ei ole helppoa, siihen tarvitaan aikaa, päättäväisyyttä ja ennen kaikkea kaikkien yhteistyötä. Mutta jotta voisimme toteuttaa kaiken tämän, meidän on ennen kaikkea turvauduttava Pyhään Henkeen, joka on kirkon todellinen johtaja ja rukoiltava oikeudenmukaisia kriteerejä".







All the contents on this site are copyrighted ©.