2013-09-27 10:03:26

Tämänpäiväinen valuutta on orjatyö


(27.9) Tulevan tammikuun 19. vietetään matkaajien ja pakolaisten maailmanpäivää, minkä johdosta paavi Franciscus on julkistanut viestin. "Matkaajat ja pakolaiset eivät ole ihmiskunnan pelinappuloita", kirjoittaa paavi viestissään. Hän tuomitsee jyrkästi hyväksikäytön ja ihmiskaupan, sekä kehottaa käsittelemään uudella ja tehokkaalla tavalla maahanmuuttajien todellisuutta. "Koko ihmiskuntaa yhdistää toivo paremmasta maailmasta, joten on välttämätöntä, että kaikille luodaan ihmisarvoiset olosuhteet. Maailma voi parantua ainoastaan silloin, kun tärkein huomion kohde on ihminen, kun ihmistä kasvatetaan kokonaisvaltaisesti kaikissa ulottuvuuksissa, hengellinen mukaan lukien.
Yhteisvastuun ja vastaanoton sijaan heitä odottaa usein torjunta, diskriminointi, hyväksikäyttö, tuska ja kuolema. Huolestuttavia ovat ennen kaikkea sellaiset tilanteet, jolloin muuttoon ei ainoastaan pakoteta, vaan se toteutetaan ihmiskaupan ja orjuuden avulla. Tämänpäiväinen valuuttakurssi on orjatyö".
Paavi Franciscus viittaa Benedictus XVI:en sanoihin: tarvitaan lähtö- ja saapumismaiden välistä kansainvälisten lakien säätelemää esteetöntä yhteistyötä. Mikään maa ei yksin pysty ratkaisemaan joka mannerta koskevan ilmiön vaikeuksia. "Joka ihmisen kasvoissa näkyy Jumalan kasvot. Tehokkuus, tuottavuus, yhteiskunnallinen asema tai uskonto eivät luo ihmisarvoa, vaan se, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi. Joten maahanmuuttaja ei ole ongelma, vaan veli, joka on vastaanotettava. Se on myös Jumalan tarjoama mahdollisuus osallistua oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen".







All the contents on this site are copyrighted ©.