2013-04-08 09:27:26

Paavi Franciscus astui virkaan Rooman piispana


(8.4) Sunnuntaina iltapäivällä toimitettiin juhlamessu Lateraanikirkossa, kun paavi Franciscus astui virkaan Rooman piispana. Paavihan on myös Rooman piispa. Lateraanikirkko, Pyhän Johanneksen basilika on Rooman hiippakuntakirkko. Rooman piispan tehtävissä paavilla on sijainen, kardinaali Agostino Vallini.
"Tänään olemme viettäneet pääsiäisen 2. sunnuntaita, Jumalan armon sunnuntaita. Kuinka suuri ja syvällinen onkaan Jumalan rakkaus meitä kohtaan, se tarttuu aina käteemme, tukee ja ohjaa meitä", lausui paavi Franciscus Lateraanikirkossa. "Tämän päivän evankeliumissa apostoli Tuomas saa kokea henkilökohtaisesti Jumalan konkreettisen rakkauden, millä on ylösnousseen Jeesuksen kasvot. Tuomas ei usko siihen, mitä toiset apostolit sanovat: me näimme Herran.Hän haluaa nähdä naulojen jäljet. Mutta Jeesus on kärsivällinen, hän ei hylkää epäluuloista Tuomasta ja antaa tälle viikon aikaa, hän ei sulje ovea, vaan odottaa. Viikon kuluttua Tuomas tunnustaa oman köyhyytensä ja vähäisen uskonsa. "Minun Herrani ja minun Jumalani", tällä yksinkertaisella, mutta uskoa täynnä olevalla huudahduksella hän vastaa Jeesuksen kärsivällisyyteen.
Myös Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa juuri sillä hetkellä, kun hänen olisi pitänyt olla lähellä; mutta hän kohtaa Jeesuksen katseen, mikä sanattomana ja kärsivällisenä lausuu: Pietari, älä pelkää heikkouttasi, luota minuun. Veljet ja sisaret, meidän ei tule koskaan menettää luottamustamme Jumalan armolliseen rakkauteen".
Paavi Franciscus viittasi vertaukseen tuhlaajapojasta. "Oliko isä unohtanut pojan?Ei ikinä. Isä ei ollut hetkeäkään ajattelematta poikaansa, nähdessään hänet kaukaa, hän juoksi vastaan ja syleili Jumalan rakkaudella. Jumala odottaa meitä aina, hän ei väsy koskaan."








All the contents on this site are copyrighted ©.