2013-02-26 08:25:27

Paavi antaa kardinaaleille valtuudet pitää konklaavi aikaisemmin


(26.2) Maanantaina julkistettiin Benedictus XVI:en apostolinen kirje Motu Proprio muutamista paavin valintaa koskevista muutoksista. "Yhtäkään äänestyskelpoista kardinaalia ei voi sulkea pois paavin valinnasta millään syyllä tai tekosyyllä". Lisäksi määritetään, että siitä hetkestä lähtien, kun paavin istuin jää laillisesti vapaaksi, odotetaan 15 päivää poissaolevia ennen konklaavin aloittamista. Mutta paavi antaa kardinaaleille valtuudet aloittaa konklaavi aikaisemmin, jos vahvistetaan kaikkien äänestyskelpoisten kardinaalien olevan läsnä, kuten myös pitkittää aikaa muutamilla päivillä vakavista syistä, ennen kuin äänestys voidaan aloittaa. Mutta viimeistään sen jälkeen, kun paavin istuin on ollut 20 päivää vapaana, kaikkien läsnäolevien äänestyskelpoisten kardinaalien on aloitettava äänestys.
Myös konklaavin salassapitovelvollisuutta täsmennetään. Koko Vatikaanin alueen ja sillä sijaitsevien toimistojen tavanmukainen toiminta on taattava siten, että kaikki paavin valintaan liittyvät toimenpiteet voidaan suorittaa vapaasti ja luottamuksellisesti. ennen kaikkea on huolehtittava siitä, että ketään ei päästetä lähestymään äänestyskelpoista kardinaalia Domus Sanctae Marthae hotellin ja apostolisen palatsin välisellä matkalla.
Äänestys vaatii kahden kolmasosan määräenemmistön. Ensimmäinen äänestyssessio kestää kolme päivää. Sitä seuraa yhden päivän tauko, mikä omistetaan rukoilemiselle ja keskusteluille. Jos ensimmäisellä sessiolla ei ole päästy tulokseen, niin seuraavissa äänestyksissä ainoastaan niillä kahdella nimellä, jotka saivat edellisessä ääntenlaskennassa eniten ääniä, on passiivinen äänioikeus.
Kun uusi paavi on valittu, häneltä kysytään suostumus paavin tehtävään. Sitten hänen on valittava nimi, minkä jälkeen paavillisten liturgisten tehtävien johtaja, jolla on notaarin valtuudet, laatii kahden seremoniamestarin läsnäollessa asiakirjan, mistä käy ilmi valitun paavin suostuminen ja hänen ottamansa nimi.







All the contents on this site are copyrighted ©.