(3.2) Paavi puhuu uskon ja rakkauden lujasta yhteenliittymästä viestissään paastonajalle,
minkä otsikoksi hän on ottanut "Olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia
meitä kohtaan ja uskomme siihen"(1Joh.4,16). Sanoman otsikko korostaa erityisesti,
että kristitty ei rakasta lähimmäistään hyvyytensä tai solidaarisuutensa vuoksi, vaan
koska hän on kokenut itsessään Kristuksen rakkauden, ja tätä rakkautta hän haluaa
todistaa muille. Benedictus XVI selventää uskon ja rakkauden oikean suhteen , yksikään
näistä kahdesta ei ole toista voimakkaampi. Usko ja rakkaus kuuluvat lähtemättömästi
yhteen, joten on erehdyttävää nähdä ne vastakkain "dialektisessa" valossa, kuten
tapahtuu, kun termi laupeus rajoitetaan joskus solidaarisuudeksi tai yksinkertaisesti
humanitaariseksi avuksi. Kristitty on Jeesuksen rakkauden valloittama, ja
siksi hän rakastaa syvällisesti ja konkreettisella tavalla lähimmäistään. "Kristityn
olemassaolo on jatkuvaa kiipeämistä vuorelle ,jotta hän kohtaisi Jumalan, minkä jälkeen
hän laskeutuu tuoden tullessaan rakkauden ja siitä lähtevän voiman, palvellakseen
veljiämme ja sisariamme samalla Jumalan rakkaudella", kirjoittaa paavi. Tältä pohjalta
voi ymmärtää paremmin, kuinka kristityn suurin rakkaudenteko on evankelioiminen. Samalla
lailla rakkaudentekoja tekevä kristitty tietää, että tulokset eivät johdu pelkästään
hänen omista ponnistuksistaan, vaan "pelastavasta aloitteesta, mikä tulee Jumalasta
ja hänen armostaan". Mutta tämä ei rajoita vapauttamme ja vastuutamme, vaan saa ne
aidommiksi ja suuntaa ne rakkaudentekoihin. Loppujen lopuksi, lopettaa paavi, "usko
ilman tekoja on kuin hedelmätön puu": jos ensimmäinen saa meidät tuntemaan Kristuksen
totuuden lihaksitulleena ja ristiinnaulittuna Rakkautena, toinen saa meidät kuulumaan
siihen rakkauteen ja uhraamaan kokonaan itsemme.