Mitä paavillinen asiakirja Ecclesia in Medio Oriente haluaa sanoa eurooppalaisille?

Kirkko ja Eurooppa - yleiskuva


Benedictus XVI:en moniulotteinen apostolinen matka Libanoniin (syysk.14-16 2012) oli erityinen tilaisuus eri kulttuurien, traditioiden, uskontunnusten ja uskontojen väliselle kohtaamiselle ja vuorovaikutukselle. Yksi sen lukuisista tuloksista on paavin ojentama asiakirja paikalliselle kirkolle. Apostolinen asiakirja Ecclesia in Medio Oriente yrittää sovittaa yhteen lukuisia monimutkaisia, historiallisia ja uskonnollisia tapahtumaketjuja, tälle alueelle keskittyy ongelmia, mitkä koskevat koko tämänhetkistä maailmaa, Eurooppa mukaanlukien. Lähi-Idässä on syntynyt kolme suurta monoteistista uskontoa. Se on koko ihmiskunnalle, ja erityisesti meille kristityille, Jeesus nasaretilaisen synnyinmaa. Puhuessaan Lähi-Idän kirkolle, ehkä Pyhä Isä haluaa saada ajattelemaan myös Vanhan Mantereen asukkaat?

Paavillista asiakirjaa voi lukea ja analysoida erilaisista näkökulmista ja asiayhteyksistä.Mutta hallitsevana on kiireinen kehotus, lähes vaatimus, dialogiin, mikä Lähi-Idän yheydessä saa poikkeukselliset mittasuhteet. Siellä kohtaavat näkyvästi kolme monoteistista uskontoa. Alueella voi kuulla erityisen selvästi jakautuneen kristinuskon eri haarojen kohottamat rukoukset. Siellä toimitetaan myös Idän katolisten kirkkojen liturgiat eri riituksilla, kirkkojen mitkä ovat yhteydessä Pyhän Pietarin seuraajaan ja mitkä ovat säilyttäneet vuosisatoja vanhat traditionsa ja erityisyytensä. Joten dialogia varten on olemassa lukuisia mahdollisuuksia. Mutta kuinka vaikeaa onkaan aloittaa se ja jatkaa sitä. Kuinka vakavia puuttuvan dialogin seuraukset ovatkaan. Siitä on todistuksena alueen tuskallinen, usein veren tahrima historia. Siihen on kirjoitettu äskettäisen aikakauden, viime vuosien, kuukausien ja päivien tapahtumat, mitkä liittyvät islamin sisäisiin jakautumisiin, uskonnollisen fundamentalismin hyväksikäyttöön poliittisista syistä, terrorismiin, huumekauppaan ja eri mantereiden valtioiden poliittiseen ja taloudelliseen hyötyyn.

Puhuessaan uskontojen välisestä dialogista paavi haluaa korostaa, että Lähi-Idässä sitä eivät sanele poliittiset tai sosiaaliset pragmaattiset mielipiteet, vaan se rakentuu ennen kaikkea uskoon liittyvien teologisten perusteiden pohjalle. Vasta silloin usko saa ihmiset vakuuttuneiksi Jumalan läsnäolosta, hänen tarjoamastaan rakkaudesta ja hyvyydestä. Näinollen usko, riippumatta siitä, mihin uskontoon kuuluu, saa ihmiset avautumaan hyvään ja totuuteen, sekä omaksumaan ne, vaikka uskookin eri lailla.

Euroopassa keskustellaan paljon dialogista. Puhutaan myös paljon vapaudesta kaikkine aspekteineen, liittyyhän dialogi jakautumattomasti vapauteen. Ja ehkä juuri uuden paavillisen asiakirjan valossa eurooppalaisten tulisi jälleen kerran kysyä, mitä tarkoittavat vapaus ja dialogi. Lähi-Idässä ei ainoastaan puutu jatkuvasti rauha ja vakaus, vaan Kristukseen uskovien alkeellisimmat elinolosuhteet ovat myös jatkuvasti uhanalaisina, siitä huolimatta kristittyjen identtiteetti on pysynyt vahvana, vaikka ovatkin vähemmistö ja vainojen ja diskriminoinnin kohteena. Uskon johdosta, mikä ei ainoastaan luo perusteita teologiselle keskustelulle, vaan ennen kaikkea antaa elinvoimaa monikulttuurillisessa yhteisössä, kristittyjen vaatimuksiin dialogin ja vapauden puolesta näyttää olevan vahvat perusteet.

Tällaisissa olosuhteissa paavi pyytää uskonvapauden kunnioittamista ja väkivallan, diskriminoinnin ja vihan lopettamista. Hän muistuttaa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen opetuksesta ja kirjoittaa, että uskonvapaus on kaikkien vapauksien huippu. Se on pyhä ja loukkaamaton oikeus, mitä voi harjoittaa sekä henkilökohtaisella, että yhteiskunnallisella tasolla. Uskonnossa ja uskon ilmauksissa on vapaus seurata omantunnon ääntä, mikä antaa vapauden valita sen uskonnon , minkä joku tuntee oikeaksi ja mahdollisuuden ilmaista julkisesti omaa uskoaan. Kaikilla on oltava mahdollisuus ilmaista julkisesti omaa uskontoaan ja asettaa näytteille sen symboolit vaarantamatta henkeään ja henkilökohtaista vapauttaan.

Ehkä tämä on yksi niitä ajatuksia, joita Benedictus XVI haluaa antaa ajateltavaksi Euroopalle, koska se paradoksaalisesti vapauden, uudenaikaisuuden ja korrektin poliitikan nimissä yrittää jatkuvasti tarjota eräänlaista antikristillistä mallia ja loitontua uskonnollisilta juuriltaan, mille se on perustettu. Ehkä Euroopassa luullaan, että ilman uskoa ja teologisia perusteita pystytään rakentamaan pysyvää dialogia, rauhaa ja hyvinvointia. Voimme luonnollisesti kuvitella tätä mannerta sellaiseksi, missä kirkot on muutettu taidegallerioiksi ja voimistelusaleiksi, missä ristejä ei näy julkisuudessa, ilman avioliittoja ja perhettä puolustavia vanhanaikaisia arvoja ja kaiken tämän keskellä kourallinen kristittyjä, jotka piiloutuvat maailmalta jonnekin moderniin katakombiin. Mahtaako se enää olla manner, missä ihminen kypsyy täydellisyyteensä? Lieneekö se enää Eurooppa?

Leszek Gesiak SJ