2007-11-09 10:26:05

Mustalaiset eivät ole ainoastaan köyhiä,,joita on autettava.


Viime syyskuun 22-25 pidettiin Roomassa ensimmäinen mustalaista alkuperää olevien pappien, diakonien ja veljien kansainvälinen kokous,minkä aiheena oli "Kristuksen kanssa mustalaisten palveluksessa". Vasta julkistetussa päätösasiakirjassa kehotetaan pääsemään eroon mustalaisiin kohdistetusta epäluulosta. Mustalaiset eivät ole ainoastaan köyhiä, joita on autettava.Yhteiskunnan on avauduttava ja tarjottava heille sopeutumismahdollisuudet.Mustalaisyhteisöjen uskonnollinen kokemus on huomioitava ja erityisesti naiset, jotka välittävät inhimillisiä ja uskonnollisia arvoja perheessä.Mustalaista syntyperää olevien pappien,veljien ja diakonien olisi toimittava siltana mustalaisten ja valkolaisten välillä.--Mustalaista alkuperää olevia pappeja on satakunta, joista ainakin 20 tulee Intiasta ja 10 Unkarista. Ranska on tähän saakka ainoa maa, missä mustalaisten pastoraalityötä koskevan kansallisen toimiston johtaja, kolme pysyvää diakonia, kaksi nunnaa ja yksi maallikkosisar ovat kaikki mustalaisia.







All the contents on this site are copyrighted ©.